En oo ikinä osannu ajatella itseäni elämässä vanhaksi. Oon pitkään ajatellut, melkein toivonut jotain sairautta, syöpää tai jotain. Ehkä semmosta, jota vastaan ei ees kannattais taistella - semmosta, jonka kanssa SAIS vaan hiipua ja mennä.
Taisin jo lapsena olla varma, että joudun vielä johonkin onnettomuuteen tai sairastun vakavasti. Yläasteella en tiennyt mitä tahdon tehdä isona, ja jossain mielen pohjalla kaikesta kliseisyydessäänkin kehittelin juttua sirkuksen kanssa matkustamisesta, jättiläiskilpikonnista ja traagisesti kaksvitosena kuolemisesta niin, että ainakin sitten kaikki muistais mut.
Ja vaikka en aina kuolemista ole hirveästi ajatellutkaan enkä ikinä sitä varsinaisesti suunnitellut, niin koskaan en oo osannut nähdä itseäni vanhana, jotenkin en oo osannut uskoa minuun ja tulevaisuuteen. Nuorena kuoleminen on kaunista ja ikävä kyllä kiehtovaa kai muidenkin mielestä, onhan meillä Saima Harmaja ja Virgin suicides ja 27-kerho ja mitä vielä. Oikeasti tosi surullista, ois hienoa välillä nähdä kauniina vaikkapa terveys.
Vasta Samppa-lääkärin "toivotko, että jotain pahaa tapahtuisi sinulle" -kysymys sai mut tajuaamaan kaiken tämän, mitä jollain asteella oon pyöritellyt mielessä kai aika kauankin.
Tahtoisin välillä rakastua siihen, että oon elossa.
Että mulla on kaks jalkaa, jotka jaksaa juosta. Ja suuri sydän ja luovuutta, paljon naurua ja kuulemma valovoimainen persoona. Tai ehkä toivoisin, että mulla taas ois. (Ja toivoisin, että mulla ois niin paljon, kun ihmiset luulee. Melkein sattu, kun tällä viikolla kuulin taas kahdesti olevani ihanan energinen ja aito myös, haha.)
Tahtoisin rakastaa niin paljon kun rakastin kesäkuussa. Tahtoisin saada VOIMAA siitä, että oon ihmisten kanssa.
Tahtoisin myös kirjoittaa. Koneella. Tahtoisin käyttää kursiivia ja saada ehjää, valmista tekstiä.
Koska ei runot riitä kaikkeen. Ei näin kokonaisiin ajatuksiin.
Sinä vaikutat niin sopivasti ihanalta, että se on melkein liikaa. Ja jälleen asinä tunnut menneen pääni sisään.
VastaaPoistaIhana olet sinä! Oon jatkuavasti kasvavissa määrin rakastunut sun blogiin ja kykyyn sanoa asiat niin kauniisti. Mutta kiitos, ihana että siellä päässä on joku niin samanlaiselta tuntuva!
PoistaIhan kun omasta päästä tämä.
VastaaPoistaEn oikein ikinä tiedä, miten tähän pitäis suhtautua kun ihmiset sanoo että samaistuu! Musta tuntuu hirveän hyvältä se, että joku miettii samoja asioita ja samaan aikaan taas pahalta se, että muut(kin) voi siis mahdollisesti huonosti. Mutta kiitos sittenkin!
Poista