minä olen se tyttö,
joka itkee matkalla itse koolle kutsumaansa kokoukseen
kohta hajoan
valtamerelliseksi epätoivoa
sinihohteisiksi sirpaleiksi,
jotka huutavat armoa
(tosin tietämättä enää keneltä)
ja lakaisevat sitten itsensä pois,
ettei ketään vaan sattuisi.
siiviksi, jotka eivät koskaan tahtoneet kantaa
ja lumihiutaleiksi, jotka tämä kolmen kuukauden marraskuu on jo
huomenna sulattanut
mutta pysähtyminenhän olisi alisuoriutumista.
tällä puolen kaupunkia valotkin ovat väärän värisiä,
mutta minä herään huomenna ja jaksan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki tunteet ovat omiani, aivan kaikki tarinat eivät.