päiväkirja

lauantai 27. heinäkuuta

ehkä sillä on menoa

ehkä se ahdistu?

ehkä sitä ei vaan kiinnosta mustikat

sunnuntai 28. heinäkuuta

missio: selviytyminen

miksi: mielenterveyteni räjähti

         ei mulla oo varaa käydä
         lääkärissä viikonloppuna.
         menen huomenna ja saan
         lääkkeitä

maanantai 29. heinäkuuta

kiireellinen lähete nuorisopsykiatriselle

1-7 päivää
todennäkösesti jo tällä viikolla aika

lääkkeet joilla selviän siihen asti.

kaveri1 ja kaveri2 ei oo ees kysyny 
lauantain jälkeen että pärjäänkö.

äiti soitti ja oli huolissaan autokoulusta.

näin sen kun olin matkalla sairaalasta 
apteekkiin. se ajo autoa ja moikkas ja 
sillä oli aurinkolasit ja se hymyili.

onneks oli uusi mekko. 

vaikka vähän olin kyllä itkenyt, en tiiä 
näytinkö siltä. vaikka ei se varmaan 
sekään haittais, että antasin joskus 
jonkun huomata.

nyt oon yksin eikä kukaan soita ja kysy 
kuinka voit.

HALUISIN VAAN ETTÄ JOKU 
PITÄIS HUOLTA

311. runotorstai: aika

sänkyyni on pesiytynyt joku päänsärkyinen
joka laskee tunteja jaksamatta vieläkään
nousta ylös

kuuntelee kelloa muistamatta merkityksiä
ihmettelee kotiinsa muuttanutta rannattomutta

hiljalleen ehkä hiipuu

310. runotorstai: talven taidetta

minä olen ollut kylmiä viiltoja jäässä
pakkanen hakkaamassa ohimoita
hiutaleita sinun hiuksissa
(sulamassa pois)

minä olen ollut puoli tuntia suihkussa,
koska muualla oli liian kylmä


mutta säälittävintä oli googlata venäläinen taitoluistelija
ja pettyä,

kun sillä onkin tyttöystävä

palellen

kun mieleni valtasuhteet vaihtuvat
jään johonkin tuntemattomaan nurkkaan huutamaan
eksyneenä tämän pään kummallisuuksiin

        palellen


onko silloin enää ketään,
joka odottaa ja toivoo  
istuu kohentamassa takkatulta

epätoivoisuuteen asti 
liimailemassa minua kokoon

for real

olen muuten oikeastikin vähän hukassa,

että jos jossain näette sitä tyttöä
jolla punaiset maiharit ja liikaa takkuja
joka harppoo kantapäänsä kipeiksi
ja hyräilee varsinkin ajaessaan autoa,

suru silmissä vain kun katsot muualle
muina aikoina nauru ja eloisat kulmakarvat,

niin sille saa kertoa totuuksia elämästä ja jumalasta ja ehkä myös siitä itsestään,
että se osaisi välillä vähän hengittää.

(se on myös palannut näihin tunnelmiin, ja on siksi kovin kovin väsynyt.)

120 km/h

minun elämäni on 120 km/h mustalla jäällä
etupenkillä jotakin särkyvää ilman turvavyötä

     koska en enää muista,
     miksi pitäisin sen hengissä

yöt kyllästetty unilla, joissa hallinta pettää;
päivät selaan kalenteria kuin hullu
ja mietin, milloin oikeasti niin käy

löydän kuolinsyyn mutten jarrua
ja unessa olen jo kuollut

minä olen

minä olen palasista koottu luonnos jostain suuremmasta
määrittelemättömiä kaipuita tuntemattomaan 
12-vuotiaan posket ja kaunis amorinkaari 

minä olen märkiä sukkia ja muita epäonnistumisia
rispaantuneet kengännauhat kohta poikki
epätoivoa tiskialtaassa

minä olen unelma ilman keuhkoja

äärirajoilla

minä olen se tyttö, 
      joka itkee matkalla itse koolle kutsumaansa kokoukseen

        kohta hajoan 
               valtamerelliseksi epätoivoa
        sinihohteisiksi sirpaleiksi,
               jotka huutavat armoa
                       (tosin tietämättä enää keneltä)

        ja lakaisevat sitten itsensä pois,
    ettei ketään vaan sattuisi.

             siiviksi, jotka eivät koskaan tahtoneet kantaa
             ja lumihiutaleiksi, jotka tämä kolmen kuukauden marraskuu on jo
             huomenna sulattanut

mutta pysähtyminenhän olisi alisuoriutumista.

tällä puolen kaupunkia valotkin ovat väärän värisiä,
mutta minä herään huomenna ja jaksan

avautuminen epärunomuodossa

mulla oli tänään ehkä kymmenen minuuttia kuva itsestäni sivupalkissa
ja kuvateksti "hymy sulle"

ja se kuva oli oikeasti aika kiva,
ja tavallaan tykkäsin siitä
että näkisitte minut

sitten tajusin, etten uskalla julkaista enää suunnilleen mitään
ja vainoharhaisesti siivosin pois ne pari tekstiä, joita äiti ei sais lukea

         ja sitten poistin sen kuvan.


sori, en uskaltanutkaan.


mulla on ikävä epäanonyymiyttä. tahtoisin myös kirjoittaa proosaa, isoja alkukirjaimia ja kokonaisia lauseita ja ehkä jopa mielipiteitä. ja kertoa arjesta ja tunteista ilman, että tarvitsee sensuroida itseään sen mukaan, mikä tuntuu sopivalta runoon tai minkä osaa ilmaista riittävän kauniisti.

marraskuussa 2012 taisin kyllä päättää, että tähän blogiin en sitten ikinä kirjoita mitään muuta kun runoja. sen takia varmaan nytkin pakenen isoja alkukirjaimia (vaikka vähän sitä häpeänkin) ja teen

                        h a s s u j a 

        kappalejakoja,

ettei kukaan vaan luule, että koitan tässä kirjoittaa vakavasti otettavaa asiatekstiä. vakavasti otettava runohan tämä siis on, tajuattehan. ha.

oon myös miettiny toista blogia. ehkä jopa sellasta, jota uskaltais antaa myös kavereiden lukea, ja jossa tosiaan vois olla se omakuva sivupalkissa. mutta ei mulla kyllä taida riittää motivaatio semmoseen, ja ois ihan liian vaikeaa vetää rajaa kahden blogin välille.


mutta hei kaverit, jos joku teistä 25 oikeasti täällä joskus käy ja edes vähän välittää siitä, että minkähänlaista sisältöä täällä on, niin saa kertoa. arvostaisin. 

so this is the new year

so this is the new year
and i don't feel any different
just another desperation

on uudenvuodenpäivä
ja hiljaista

no more airplanes, or speed trains, or freeways 
no distance that could hold us back
when the world caves in
when the sky falls down

are there any left who hasn't kiss the enemy?
olen päättänyt pysyä tässä
mä en vapise

i'm singing this like a broken piece of glass
this broken house of cards
desperation

so everybody put your best suit or dress on
let's make believe that we are wealthy
until the world caves in

on uudenvuodenpäivä
ja hiljaista

---

Nämä sanat eivät ole omiani, vaan herrojen Putro, Gibbard ja Foreman.

Uudenvuodenpäivän soundtrack
Zen Café - Uudenvuodenpäivä
Death Cab for Cutie - The New Year
Switchfoot - The Blues