rytmit

nainen ilman huulipunaa
voi rakastaakin tanssia
rytmit  painuu kantapäihin
silmät kiinni massoihin

kummallinen

hei, sinä et nyt ole kunnollinen
kummallinen: makaat lattialla

lähetellen lennokkeja naapuriulottuvuuksiin

nauroit itse alisuoriutumiselle mutta tämä onkin satiiria
sitä paitsi appelsiinimehuun on varaa taas huomenna 
ja siten kaikki voi olla ihan hyvin

ratkaisu

tarkistan postin kahdesti päivässä
jos välioven takana odottaisikin kirje:  

                             kaikki on hyvin nyt
                             älä itke suihkun lattialla, 
                             lämmitys toimii taas ja sinä olet kultaa

syksy

ja sitten oli syksy
oli kaupunki ja ikävä ja eksynyt minä,
kauneimman harmaa proge metrotunnelissa
     gravity eyelids

oli yliopisto ja korkean taivaan kirjasto
on villasukat ja banaani laukussa
     mutta tässä ei saa syödä,
ja ensimmäisenä lukiovuonna yliviivaustussiin liimattu maatuska

oli tutut maiharit ja kaupunki ja minä hukassa,
mutta jossakin, aina
ja aina oli syksy

341. runotorstai: läpinäkyvä

ylihuomenna kansallismuseossa
sirottelen epämääräisyyksiä
ja kierrän taas keskeisen

näe minut läpi ja halaa sittenkin

harmaaksi

rakas
värjäät minut harmaaksi
syvältä

olet muistanut minuun murheellisuuden
painanut surun sisemmälle

   katso, palasin kynsiin, 
   jotka purin lyhyiksi silloin
   kun en tiennyt elämästä

en syytä:
kunpa olisit siinä taas sinä

kylmä

meri keuhkoissa
kylkiluut suojaamassa tyhjää

kerrankin näin

roskan saa itkun lailla oksennettua,
olla hetken vapaa
    kylmä,
en välitä.

hyökyaaltoja

riittämätön runoilija
ei suurimpien tyrskyjen rantaan rikkouduttua
saakaan enää sanottua

tuule

seistä metrolaiturilla liian lähellä reunaa
tuuli

omistaa tuuli
uudessa kappelissa, meren hetkessä

tuule enemmän, olen suruinen
tuule ja auta unohtamaan,
auta, etten edes yrittäisi
saada otetta

hypotermia

vastarannan ruumiit
tavoittamattomissa, mutta valaistut
ilkkuvat

et jaksanut yrittää;
et pääsisi vaikka yrittäisit

tajunnanvirrassa

älä säikähdä,
olen sekava ja rakastunut tajunnanvirrassa
lentämässä

viime yönä en saanut nukuttua 
nousin ylös ja aloitin sodan

mutta en tahdo silti,
että häviät
minusta, pidä äänesi korvissani

olen sekava ja rakastunut,
sinun. hengästynyt meidän pilkuttomuudesta,
mutta en pelkää

tähtesi

hei kummallinen,
sinun tähtesi
aion nousta melkein taivaisiin

sinun tähtesi tähden

hattaramaassa tunteja ja vaikka välilaskuilla
mustien silmien luo,

jotta lentokentällä tiedämme,
oliko siinä mitään järkeä

raunioilla

laivojen raunioilla

päästäkää meri vapaaksi

minä tukehdun, mutta ei tämä kaupunki välitä

liukuportaat taivaaseen ja takaisin,

et kelpaa missään,

seurakunnat metrotunneleiden katedraaleissa,

eikä pyhä ole kai enää mukana

kaiken keskellä

liikaa sanonut saa olla yksin

väärässä mekossa ja muutenkin kaikessa

merituuli on kaunis illassa ja auringossa,

kenen vuoksi,
ei varmaan minun.

pyhä

olin korjattavaa
leikkauspöydällä
liian kauan; jonossa

tavoite: olla pyhä
yrtittää paremmin
if you always fail, fail better

olla tarpeeksi

-- en ollut.

suutelin painajaisissa ja putosin sängystä
lattiakin on turvallinen, kun tottuu terävään lonkkaluuhun ja mustelmiin
kontaten

unohdin, etten ole okei: muuten en koskaan elä
rakastuin ihmiseen

pyhä?

hulluutta

löydä kuoresi
oranssia ja minä olin siinä

en minä voi olla ainoa asia joka tekee sinut onnelliseksi

sinä särjet minut kertomalla mitä tunnen
minä sanoin samoin ja sitten:
     emme pärjää    emme selviä
     emme yksin;    vielä vähemmän yhdessä, pelkään

liian rikki liian kaukana               sinä olet liian parasta hukattavaksi.

olen jo kiinni
mutta tiedän -- minun pitäisi tietää
sanoa; kuiskata (ehkä ennemmin sitä onhan korvanjuuresi salaisuuksien tukikohta)
aivan sama kunhan sanoisin sen ääneen sanoisin -

ei kaksi näin rikkinäistä voi olla yhdessä.

ai ai

voi,
kotona 
ja hukassa

asuuko pyhyys täällä vai minussa? tai ehkä vain minun kädessä sinun kädessä
voiko ihmistä rakastaa enemmän kuin jumalaa?
ja saankohan 
vai palanko? (palaa en koska olen jo koukussa kuitenkin) 

tämä risti valaistaan sähköllä.

en ehkä haluakaan kaikkivaltiasta kokopäiväisesti, onko tämä paha?

sänki

sano mitä vaan,
mutta sinulla on maailman suurimmat surulliset silmät;
sinä sanoit tapaavasi minut yöllä puumajassa
viileydessä vihreydessä minä olisin kaikkea
        ja enemmänkin, ehkä, jos riittäisin, en vielä uskalla olla varma

ja minä valvoisin vuorokauden kuuntelemassa
laskemassa maileja ja aikaeroja mutten eroa
odottamassa
että heräät

lumihiutaleet karisevat silmäripsistäsi
etkä muista uniasi,
mutta tässä minä olen tehdään uusia

ja tässä sinä
olet kiharoita ja kaunis leuka
aamussa sängessä sängyssä minä ehkä jo rakastan

sinä siinä silmät auki - tarpeeksi

záhada

sinä olet salaisuus, záhada
josta aion tietää kaiken enkä kyllästyä

jo nyt tuttua, muun muassa:
ketä äitisi satutti kun olit vain arka katse nurkasta
      liian raskaat jalat olikin masennus ja äidillä viinilaseja liikaa,
ja suudeltujen huulten määriä   väärien silmien värejä,
ja edelleen säkenöit.

ja lisää, tulossa:

sinun tummista hiuksista tyynyliinalla   sinun tummemmista sanoista
ja naurusta heti päälle: hukuit jo kolmesti
eikä kukaan voi enää estää

mitään. (meitä?)

olet 193 senttimetriä ja et yhtään liikaa
sinä olet   säkenöit
         usko jo vaikka tätä en kerro ainakaan vuoteen:
eilen oli jo kieleni päällä liian suuria sanoja,
luulen tarkoittavani sitä

(ps. hän ei ole psykopaatti.)

nainen

nainen ilman huulipunaa
voi rakastaakin tanssia

olla hetki keskellä kämmentä
hipaisu kainalokuopassa
pitsiä ja sisällä lisää

sinun poskella kyynel;
anteeksi
edelleen nainen
ja sinä niin lähellä

unessa

unesta,
appelsiininkuorten ja suudelmien ja surullisten lopetusten keskeltä,
lauseita:
minä olen jokainen
 
minä olen maailman arvoitus
minä olen se ainoa joka voin olla

terveisin,
uneton
(en tiedä missä vaiheessa nukahdin tarpeeksi luodakseni näin sekavaa runoutta:
unikokonaisuuteni ovat kummastuttaneet itseänikin)