perjantai 20. joulukuuta 2013

hyviä syitä

tänäänkin on helppo valvoa liian myöhään
miettiä huomisen säätä ja särkevää päätä
   
     poikia, jotka eivät soitelleet
          vaikka koko eilinen oli pitkiä silmiä ja superlatiiveja
     ja niitä toisia, jotka eivät uskaltaneetkaan muuta kuin
          vähän hymyillä

karkaavia kymmeniä tiliotteessa

          lääkäriä, jota en vakuuttanut
               ja ihmisiä, joita en rakastanut

hukkuneita pöytäkirjoja ja puuttuneita kulukorvauslomakkeita ja sitten vielä sitä,
että evätäänkö meiltä nyt hankeavustus.

             jäisiä teitä kissoja lauluja
             haikeita kaipuita vanhoja lukkoja
             epäonnistumisia tiskialtaan täydeltä,

ja ensi viikon kahtasataa kuolemanvaaraa

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

tässä teille valheita

on harhaa

         että eniten maailmassa minua rakastaa terapeuttini

         että kaivatuksi voi tulla vain kuolemalla
    tai että minun täytyisi kirjoittaa vaan täysien pisteiden esseitä ollakseni okei
        
         etten voisi olla äiti, vaikka omani ei ihan onnistunutkaan
         etten muka selviäisi

         ettei kevät tulisi ja perhoset kasvaisi ja aurinko jaksaisi
         ettenkö minä olisi jo päässyt jaloilleni
                      tai vähintäänkin olisi kovasti matkalla sinne
         ettenkö muka olisi kasvanut ihan kaksin käsin koko syksyn,

kun kerta tiedän jo tämän kaiken

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

vanhoja ajatuksia

viides kuppi kahvia ja
       kuudes sarja rytmihäiriöitä

                   varmaan vielä silloin
                            aikuisena
                            hiukset kammattuna töissä

kun ei ole mitään, mille nauraa

                    ajattelen sua ainakin illoin

                             kun käännän kylkeä sängyssä 
                             hukun levottomissa öissä

herätän itseni unihalvauksesta
ja ladon pulloja palautusautomaattiin

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

sananlaskun sovellus

     rauta rautaa hioo
     ihminen hioo ihmistä


ja onhan sekin totta, mutta

surullisia olemattomia
hiekanmuruja onnettomuudessa
ovat ne, jotka antoivat muiden louhia itsestään liikaa:
kokonaisia ominaisuuksia

sinun värisi ovat sinun
sinun särösi ovat minun aarteitani

sileänä et säväyttäisi

perjantai 6. joulukuuta 2013

tiedätkö sinä

luen Orwellia ja suunnittelen pelastavani yhteiskunnan
mutten tiedä, kuinka itse jaksaisin olla olemassa

        selvää on kuitenkin, että maailmantalous ja minä
        taidamme molemmat olla yhtä huonossa kunnossa

voitan poikkeuksetta shakissa
mutten tiedä, miten kaataisin kuninkaat pääni sisällä

        siellä kun ei toimi samat taktiikat
        joilla hallitsen ruutuja laudalla

olen myös oppinut, miten saada myrskytuuli tuntumaan vakaalta
mutten tiedä, mistä löytäisin vaihteeksi tyyntä

        silloinkin kun luulin selvinneeni
        taisi oikeastaan kyse olla tottumisesta

---

en siis katsoisi ollenkaan pahalla,
jos joku tahtoisi vähän vaihdella tietoja
kahvikupin äärellä, kommenttilaatikossa,
salaisissa tapaamisissa tai sähköpostilla

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

305. runotorstai: kultaiset vuodet

jos on aina rakastanut tulevaisuutta
ei oikestaan ole mahdollista 
         kaivata sitä, kun oli kaksi tai kuusi tai viisitoista

tai olla uskomatta,
edeltä ikävöimättä ja odottamatta,
    että minäkin vielä löydän, joskus, varmasti (!)

              kultaiset vuodet


onni ja rauha muuallakin kuin kahvikupissa
          mielenrauha riippumatta säätilasta

---

Jos runotorstaihomma ei vielä ole tuttu, niin selvennystä löytyy täältä. Tämä oli ensimmäinen toteuttamani haaste, mutta voi hyvinkin olla, että jatkossa näitä on täällä enemmänkin.

todistaakseni

 välillä mietin
 
          lävistänkö itseni näyttääkseni,
          etten ole ihan ehjä sisältäkään
  vai todistaakseni,
          että minähän se kestän mitä vaan

     kyllä minä pärjään, ei satu yhtään!
     katso nyt, tässäkin on reikä!


ja sitäkin, että

          annanko hiusteni takuttua
          jotta kaikki aavistaisivat solmut syvemmällä
  vai todistaakseni,
          että minä kyllä pystyn hallitsemaan mitä vaan


     eihän minua pari takkua pysäytä,
     aina voi tehdä nutturan!

maanantai 2. joulukuuta 2013

Jouni

Neljänneltä pianonsoiton opettajaltani opin
            että rannestaccatot ovat avain menestykseen
      ja että suuren septimin soinnut ovat
      oikeastaan vähän yliarvostettuja

Että suussa ei voi olla lävistystä, jos tahtoo olla konserttipianisti tai vakavasti otettava tai muuten vaan onnellinen.
     Ja että "pojat nyt yleensä ovatkin lahjakkaampia tässä lajissa".

Viidenneksi rupesin itse,
sillä en halunnut enää tuottaa
kovin montaa pettymystä,

     ja kun opettajina olemme Jounin kanssa kuitenkin molemmat yhtä heikkoja.