se satunnainen

minä olen niitä tyttöjä,
joille se oikea oli väärä numero

katse satunnaiseen suuntaan
se poika, jolla oli mukava hymy
muttei oikein muuta

suuruuden äärellä

taivas on kasvanut eilisestä
se on liian suuri minulle

ja vaikka nyt on kaunista niin
äänetön ääretön ei vieläkään kerro mitään itsestään

tulevaisuus en halua että tulet niin pian
jos et ensin sano nimeäsi

vapaaksi

          sairaus sisälläni
          sade minussa

          minä päästin sen itse sisään
          minä hallitsen sitä


tänään luen vanhoja runoja
ajatuksia, joita rakastin
nyt sitä on vaikea uskoa

enää minä en kiitä sairautta
vaan pyydän, että se antaisi minun syödä

pieneksi, niin minä olin tämän otsikoinut
mutta tänään minulla on uusi tavoite

kaksi tyhjää

me syleilimme maailmoita siinä missä toisiamme;
koettaen unohtaa, että ne voivat kadota yhtä helposti kuin me ne omaksuimme
annoimme unten elää meissä, vaikka tiesimme,
että ne voi kuolla koska vain

päätimme unohtaa paljon
         esimerkiksi sen, mitä tapahtuu
         jos päästää toisen ytimeen
         tietämättä, haluaako kuitenkaan pitää kiinni

oli niin helppoa nitoa kaksi elämää yhteen
mutta liian monta maailmaa kuoli, kun minut revittiin tyhjäksi

on mulla kuitenkin hyvä tyyny

makaan kokonaisia päiviä sängyssä

minun tuntini ovat valtameriä
sekunnit sanoja, joille en oikein löydä pareja

milloinkohan viimeksi vaihdoin lakanat

enää en tavoita kokonaisia lauseita 
on mulla elämä, mutten oikein tiedä,
mitä tällä pitäisi tehdä

milloinkohan viimeksi sain aikaan yhtään mitään

tästä on runollisuus kaukana

suomalaisen suoritusyhteiskunnan huipentuma

          nyt päiväni mitataan kahvikupeissa
          toivoni luetuissa sivuissa

ja ihan liian pian
          arvoni YTL:an antamissa pisteissä

ei yhtään ihmetytä,
että menestyminen kuulostaa samalta kuin menehtyminen
(valitettavasti myös tiedän, kumpi on lähempänä)

kuka tässä enää ehtii kirjoittamaan

asunto 14

varo! koti tyhjenee
se lakkaa olemasta koti

                aavistit, kun otit postikorttikokoelmasi seinältä
                eteisessä tuoksui taas vieraalta
                ja puoli maailmaasi oli pahvilaatikoissa

varo! tyhjyys iskee yllättäen
et huomaa sitä ennen kuin kuulet kaiun
kodittomana alastomassa asunnossa

                ja vaikket vielä tiedäkään
                niin uudessa kodissa sinä vielä vuoden päästäkin
                valvot öisin ja muistat sinisen parvekkeen

2012

kaksi tyttöä ja liian monta pahvilaatikkoa
herään huomenna täältä

tämä asunto täytetään naurulla runoilla ilolla levolla
villasukilla ja koulukirjoilla
ja jääkaappi ruoalla, heti huomenna

olen nyt jo kotona

tulevien öiden salaisuuksia

kerran halkesin huolella,

vaurioiduin varoittamatta

tänään uskallan näyttää, mistä minut leikattiin  au - ki

tikkejä suoraan sieluun, vaikka pisteleekin

minä saan nämä haavat vielä umpeutumaan

lommot olemuksessani oikeamaan

ja tiedätkö, sitten minä olen  ai - dos - ti  terve

vuosien päästä kerron aamuyön salaisuutena selviytymistarinan

siitä, mitä ikinä ne tänään minulle diagnosoikaan

kosisin vaikka polvet ruvella

sudenkorentoja silmäkulmissa
ketunpoikia oikealla olkapäällä
mustikkaa sormissa ja suupielissä

hänessä on niin paljon -- nykyään minussakin asuu naurua

uskallatko

aamu hukkui hapuiluun
sumunsiniseen sameuteen
hulluun haikeuteen

minne sinä jäit, kun usva olisi upottanut meidät
kun minä näin sinistä ja rakastin sitä;
ehkä jo sinuakin

neljännessä kerroksessa

ne antoi lääkkeitä, jotta en valvoisi öisin parvekkeella
miettisi, nousisinko kaiteelle istumaan
ja miltä tuntuisi, jos ote irtoaisi

ne sanoi että tällä viikolla joku soittaa
ne sanoi että minä pääsen hoitoon
ne sanoi

ei neljä kerrosta riittäisi
mutta ehkä ne sitten ottaisi vakavasti

Mielisairaat

He eivät tahdo lapsia.
He kantavat jotain, mitä kukaan ei saisi periä.

He nauravat niin kuin muutkin.
Voisit tarkkailla vaikka kokonaisen vuoden
havainnoida minunkin punaiset kumisaappaani ja pikkuruisen hymykuopan
huomaamatta silti, että meissä on jotakin vialla

He eivät hankkiudu hoitoon,
mutta jos niin kävisi, jokainen saisi kiireellisen lähetteen
muutaman pillerin jotakin, mikä pitäisi pään sopivan sumeana siihen asti
tai ehkä viikon pari valvovien silmien alla

etteivät he päätyisi luopumaan siitä, mitä sairaus on pakottanut heidät elämään.

Tämä vain hypoteettisesti siis; eiväthän he hankkiudu hoitoon.
He ovat tottuneet nauramaan kassaneitien kanssa
sanomaan seitsemästi päivässä pärjään kyllä
itkemään suihkussa, ettei edes itselle tarvitsisi myöntää mitään

He tahtoisivat olla yhtä normaaleja kuin he esittävät olevansa.
He tahtoisivat olla yhtä onnellisia kuin heidän luullaan olevan.
He yrittävät eivätkä ole
enää he toivovat vain, että joku pitäisi heistä huolta

Mutta jos joku tulisi, kädet avoinna
ole synkkä ja surumielinen minun sylissäni
minä nostan ja kannan ja pelastan
all the solace that you need, right here in my arms

en tiedä osaisinko mennä